OULUSSA

Me pakkauduttiin iskän ja Pihkan kanssa keskiviikkona autoon, ja lähdettiin ajamaan kohti Oulua. Ajettiin Kuopion kautta, mikä vuoksi meidän reissuaikakin venähti parilla tunnilla. Tarkoitus oli olla serkuilla iltaseiskan aikaan, mutta iskän Amerikassa asuvien tuttujen kanssa juttu lensi, ja päästiin kurvaamaan serkkujen pihaan vasta yhdentoista aikaan. Pihka nukkui tottuneena reissaajana koko matkan takapenkillä ja mä katsoin molemmat kaudet Greenhouse Academysta, joka on muuten ihan sika koukuttava. Sarja on Netflix original ja ainakin mut se tempasi mukaansa jo ensimmäisen jakson aikana. 
Oulu on muuten yksi mun Suomen lempparikaupungeista. Oon aina ollut sitä mieltä, että jos jään Suomeen asumaan joskus, eikä pk-seutu innosta, suuntautuu mulla auton nokka kohti Oulua. En tiedä mikä siinä on, mutta aina olen tykännyt Oulun tunnelmasta. Tuntuu, että kaikki on tosi lähellä, mutta siihen voi myös vaikuttaa isovanhempien / serkkujen asuinpaikka. Ja tietenkin sillä, että oon aina turrena Oulussa, on oma vaikutuksensa mun Oulurakkauteen, kun en kaupungin huonoja puolia tai omia draamoja tiedä. Jos multa löytyy oululaisia lukijoita, voisitteko te vähän avata niitä kaupungin huonoja (ja miksei toki niitä hyviäkin!) puolia mulle? 
Kummien ja sukulaisten moikkailun ohessa ehdin kans näkemään Elmiiraa, johon olin viimeksi törmännyt Helsingissä viime kesänä. Silloin mentiin Pihkan kanssa Fafa'siin syömään ja Kampin kauppoja kiertelemään, kun kiltisti käyttäytyvä pentu pääsi jopa sovituskoppeihin mukaan. Nyt kun oltiin Elmiiran kotikulmilla Helsingin sijasta, pääsi hän esittelemään mulle paikkoja - ja meidän ensimmäinen etappi olikin aivan ihana Pannukakkutalo torirannassa! Kaksi vuotta sitten olin kyseisessä rannassa Magikarppeja metsästänyt, mutta jotenkin tummanpunainen, kolmikerroksinen ja pannukakuilla täytetty talo jäi kokonaan huomaamatta. 
Mentiin siis Pannukakkutaloon lounaalle, eikä suinkaan valittu niitä listan suolaisia pannareita, vaan hypättiin suoraan makean puolelle. Kai näin aikuisena on ihan okei syödä aamupalaksi sokerimunkki isovanhemmilla, ja sitten lounaaksi pienen pitsan kokoinen, lettumainen pannukakku? Tykkäsin pannaripaikasta tosi paljon, ja vaikka hintataso ei pihin mieltä kohottanut, voisin silti suositella paikkaa. Pannarit ei ole mitään minejä ja ilmapiiri oli ainakin musta tosi kiva. Mun pannarin täytteiksi valikoitui vadelmat ja tumma suklaa, Elmiiralla mansikat ja valkosuklaa. 
Oli kyllä tosi kiva minireissu! Kun viimeksi olin tosiaan Oulussa kaksi vuotta sitten kesällä, oli kiva päästä moikkailemaan tuttuja tuoltakin päin. Nukuttiin yöt serkuilla ja päivisin käytiin sitten iskän vanhemmilla, kun siellä oli niin kuuma, ettei pystynyt sisällä oikein olemaan. Joistain syystä lämpötilat heidän kämpässä kohosi ihan saunamaisiksi, joten ulkona auringossakin oli viileämpi istua kuin sisällä. Onneksi eilinen sadekuuro helpotti myös sisällä oleskelua, kun mun kummit ajoi Ylikiimingistä mua ja Pihkaa moikkaamaan, vaikka oikea syy taisikin olla Pihkan rapsuttelu.. 
Nyt ollaan taas pakkauduttu autoon ja ajellaan kohti Espoota. Jouduttiin Helsinkiin matkaavan serkkupojan kanssa takapenkille, kun Pihkalle annettiin vänkärin paikka paremman ilmastoinnin takia. Onnekas koira, siellä hän etupenkillä nyt nukkuu onnellisesti kippurassa. Huomenna olisi tarkoitus mennä Forssaan iskän ja hänen kaverin kanssa ilmeisesti Pohjois-Suomen suurimpaan yksipäiväiseen jenkkiautotapahtumaan, joten laittakaapa siellä nyt sormet ja varpaatkin ristiin ettei säätiedot tule toteen, kun sadetta lupailivat. 

Comments

Post a Comment