PÄIVÄ TALLINNASSA

Mun paras kaveri asuu Kemiönsaarella, jonka olemassaolosta en tiennyt ennen kuin Sakke muutti sinne. Tällöin mun oli pakko tsekata puhelimen kartoista, missä mun pinkkitukkaisen kaverin uusi kotikaupunki oli, ja selvisi, että se on jossain Salon lähellä. Koskaan en ole siellä käynyt, mutta kuulemma ihan kauniista paikasta on kyse. Jos mulla olisi enemmän aikaa Suomessa, lähtisin käymään siellä pikavisiitillä, ja tsekkaisin nämä nätit kalliorannat ja pellot, mistä oon kuullut.

No mutta, jo silloin kun asuin vielä Espoossa, oli mun ja Saken näkemiset aika kiven alla. Sakkea pidätteli Saarella työt ja koirat, mua Espoossa koulu, ja sen lopettamisen jälkeen bigmacit. Nyt Englantiin muuton jälkeen näkemisestä tuli ylläriylläri vielä vaikeampaa, kun enää en voi singahtaa Saken vanhempien kotiovelle samantien, kun "olisin tulossa Espooseen" -tekstari kolahtaa puhelimeen. Jotenka, sen sijaan että oltaisiin menty vain maratoonikahvittelulle nyt mun Suomiloman aikana, päätettiin me lähteä ekstempporena päiväristeilylle Tallinnaan, kun halvalla pääsi. 
Kumpikaan meistä ei ollut käynyt Tallinnan vanhassa kaupungissa ennen maanantain reissua, joten luonnollisesti suunnattiin sinne. Hypättiin satamasta Viking Linen ilmaisbussiin Viru -hotellille, josta käveltiin sitten vanhaan kaupunkiin. Eihän sieltä satamastakaan olisi ollut pitkä kävelyreissu, mutta nähtiinpähän ainakin maisemia kivassa, avokattoisessa hop on hop off -bussissa. Kokemus kai sekin, ja kun ilmaiseksi pääsi niin miksi ei.. 

Olin nähnyt kuvia Vanhasta kaupungista ennenkin, mutta silti sen kauneus yllätti. Satama-alueen lähellä on niin karua ja tylsää, mutta vain pienen matkan päässä oli ihania mukulakivikatuja, puistoja ja pikkukauppoja. Rimiä ja Lindexiä lukuunottamatta mitään ketjukauppoja ei oikein ollut, mikä oli musta kiva. Vanhassa kaupungissa oli niin erilainen tunnelma verrattuna siihen sataman turreryysään, ja räpsyhän meillä kameratkin ihan koko ajan. Jos kuvissa ei ollut joku kiva rakennus, oli siinä sitten toisen naama. Sanoisin, että 400 kuvaa per kamera on ihan hyvä suoritus, kun maissakin oltiin se vain se vajaa kuusi tuntia..

Comments

  1. ihania kuvia! rakastan tota sun hametta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos! Hame on saatu aikoja sitten vanhalta kaverilta, mutta pääsi vasta nyt ekaa kertaa päälle.

      Delete
  2. Kauniita kuvia! 💜

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    ReplyDelete
  3. Ollaan poikaystävän kanssa suunniteltu marras-joulukuuksi reissua Tallinnaan, koska mä en oo siellä koskaan vielä pyörähtänyt ja oi hitsi, mitä kuvia ootkaan räpsinyt sieltä! Nyt en todellakaan malta oottaa, että pääsee sinne. :D Parastahan on se, kun matka sinne ei oo kovinkaan pitkä ja silti pääsee hetkeks näistä tutuista maisemista vähän uudempiin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiva kuulla että kuvat pahensi matkakuumetta. :D Mä en oo koskaan käynyt talvella Tallinnassa, mutta josko joulun aikoihin sinne eksyisi. ^^ Kivaa reissua teille. c:

      Delete

Post a Comment